Kun olin pieni, minua opetettiin säästämään pienen vihreän säästöpossun avulla.

3-vuotiaasta 6-vuotiaaseen säästin rahoja nukenvaunuihin, siis yli puolet elämästäni. Opin, että säästäminen tarkoittaa: jaksan nyt olla ilman jotakin pientä ylimääräistä, jotta sitten joskus saan jotain suurempaa. Opin myös, mitä tarkoittaa korko, kun sitä postipankin säästökirjaa yhdessä isin kanssa tutkiskelimme.

Kun tulin aikuiseksi, minua opetettiin säästämään suuren metallisen juustohöylän avulla. Nyt ei enää laitettukaan rahaa possuun, vaan höylättiin rahaa pois yhteisestä lompakosta. Opin että säästäminen tarkoittaakin: olen nyt ilman jotakin päivittäistä tärkeää, jotta sitten joskus osaan tyytyä vieläkin vähempään. Opin, mitä tarkoittavat optiot, pörssikeinottelu ja pankkiromahdus.

Tuon ensimmäisen säästämisen ymmärsin. Sain siitä hyötyä. Tuota toista säästämistä en vielä ole täysin ymmärtänyt. Siitä on nähdäkseni ollut aika paljon haittaa.

- Kun 1990-luvulla ’säästettiin’ vähentämällä kunnan kotihoitopalvelut minimiin, niin että lapsiperheet eivät enää saaneet ollenkaan, niin tällä on arveltu olleen suoria vaikutuksia lasten ja nuorten pahoinvointiin ja jopa huostaanottojen lisääntymiseen (ks. mm. Heikki Hiilamon artikkeli Hesarissa)
- Kun 1990-luvulla ’säästettiin’ koulujen liikunta- ja harrastekerhot pois, tällä on arveltu olleen suoria vaikutuksia nykyisten varusmiesten/ nuorten aikuisten huonoon kuntoon ja lihavuuteen.
- Kun 1990-luvulla ’säästettiin’ lopettamalla terveysopin opetus kouluissa, seurauksena oli teiniraskauksien, aborttien ja sukupuolitautien lisääntyminen.
- Kun 1990-luvulla ’säästettiin’ päiväkotiryhmät suuriksi, sillä arvellaan olleen suora vaikutus siihen, että entistä suurempi osa kouluoppilaista onkin nykyään erityisoppilaita, erityisavun tarpeessa.
- Kun 1990-luvulla alkanut ’säästö’ kunnan kotihoitopalveluissa on ulottunut myös vanhuksiin, elää entistä suurempi joukko vanhuksia nyt kalliilla laitoshoitopaikoilla sen sijaan että pärjäisivät vielä kotona.

Varmaan selviä lukujakin on saatavana, kuinka kalliiksi tuo ’säästäminen’ on meille tullut! Ymmärrän toki, että suuren laman aikana nuo säästöt oli pakko tehdä, jotta koko Suomi ei olisi pudonnut reunan yli.  Sitä en ymmärrä, miksi noita tuhoisia ’säästöjä’ on jatkettu hyvänkin taloussuhdanteen aikana.

On jo korkea aika miettiä oikeasti, kuinka paljon nämä meidän ’säästömme’ tulevat seuraaville sukupolville maksamaan? Ei pelkästään rahana, vaan menetettynä terveytenä ja mielenterveytenä, ennenaikaisina eläkkeinä ja yhteiskunnan rattailta putoamisina.

Vantaan kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Petteri Niskanen on  esittänyt “hyvinvointivelan” käsitettä mukaan kaupungin talousarvioon.  Eli että ennaltaehkäisevä sosiaali- ja hyvinvointityö (tai oikeammin sen puute) pitäisi merkitä kaupungin budjettiin vähän samaan tapaan kuin kaupungin omistamien talojen huono kunto merkitään korjausvelkana.

Jos “hyvinvointivelkaa” saadaan edes summittaisesti arvioitua, sillä herätetään päättäjät näkemään päätöstensä pitkäaikaisvaikutukset sekä niistä koituva hinta korkojen kera. Tämän kyllä pitäisi kiinnostaa kaikkia poliittisia ja taloudellisia toimijoita!

Sillä mitä mieltä on ’säästää’ tänään tuhansia euroja, ja maksaa huomenna miljoonia näistä vääristä ’säästöistä’? Kenen etu se on?

t. Vaula Norrena, vihreä VTM,  markkinointitutkija, Vantaa. Ehdokas nro 564.

Lisää kotisivuilla: http://www.vihreatehdokkaat.fi/vaula.norrena/

    Suomen kouluihin luvattiin ensi vuodeksi 16 miljoonaa euroa luokkakokojen pienentämistä varten - hienoa! Kun valtio antaa lisärahaa kunnalle, on kunnalla kuitenkin täysi vapaus harkita, mihin se lopulta ne rahat käyttää. Kouluun vai muualle.

Ns. ‘korvamerkittyä’ rahaa ei enää ole. Vantaallakin tuleva kunnanvaltuusto tulee päättämään, mihin nuo lisärahat laitetaan.  30 euroa per oppilas ei kyllä ole kaksisesti.  Mihin sinä laittaisit tuon summan? Minulla on kaksi lasta Mikkolan koulussa Vantaalla , ja heidän kauttaan olen paljonkin pohtinut koulujen arkea.

Olen verrannut omaan kouluaikaani 1960-70- luvulla, ja huomannut nykykoulussa ihania asioita, joita minun koulussani ei ollut. Mm.  monikanavaiset (ennen sanottiin suggestopediset) opetusmetodit, tehtävien teko pienryhmissä, opettajien  kaverillisuus, erityisoppilaiden tuki, leirikoulut jne.

Olen myös huomannut asioita, joissa nykykoulu on vähän pulassa.

Mm. työrauha tunneilla, oppilaiden väsymys vähän nukkumisen takia, ja akateemisesti painottunut oppisuunnitelma, jossa taito- ja taideaineilla ei paljon tilaa ole. Olen nyt kuntavaaliehdokkaana paljolti juuri koulujen, lasten ja nuorten takia. Itsekseni olen jo kauan miettinyt, että kouluille olisi hyväksi, jos saataisiin:

1.  Pienemmät luokkakoot. Esim. 1.-3. luokilla max 20,  4.-6.luokilla max 28,  ja yläasteella murrosiässä taas max 22 oppilasta.

2.  Valinnaiskielten ryhmäkoot pienemmiksi (esim. 12), jotta kieliä ylipäänsä olisi koulussa. Mielellään lähikoulujen yhteistyötä, jotta harvinaisempiakin kieliä toteutuisi.

3.  Koulut alkamaan klo 9 aamulla, koska yli 80% koululaisista nukkuu liian vähän. (Ei maksa mitään, mutta säästäisi  Vantaalla  500.000 euroa joukkoliikenteessä, kun kaikki eivät ryysi samaan aikaan aamulla)

4.  Lisää taito- ja taideaineita - jos ei saada oppisuunnitelmaan, niin kerhotoiminnalla edes.  Käsi on yhteydessä aivoihin, käsillä tekeminen kehittää älykkyyttä ja luovaa ajattelua. Sitä paitsi käsillä tekeminen on terapeuttista ja tuottaa aikaansaamisen elämyksiä. (On jalkakin yhteydessä aivoihin, terv. nimim. ‘Futisjoukkueen johtaja TiPS T98′)

5.  Koulujen urheilukentät monipuolisiksi liikunta- ja ajanvietepaikoiksi.  Jotta liikuntaa voisi harrastaa (ja välitunnit viettää mielekkäästi) ilman kallista urheiluseuraakin. Urheilukentillä voisi olla myös ajanvietejuttuja, kuten pihashakkia, petankkikenttä, istuinpenkkejä yms. Niin alueen aikuiset ja eläkeläisetkin voisivat joskus tulla koulun kentälle harrastamaan.

6.  Koulu voisi ottaa vielä enemmän kotiseutuyhteisön roolin ja toimia sosiaalisena liimana alueen asukkaiden kesken.  Koulu voisi järjestää kerran kaksi vuodessa vaikka kaikille avoimia teematapahtumia (esim. Historiapäivää, Luontopäivää, Kulttuuripäivää tms). Näiden projektit voisivat oppilaille olla osa koulutyötä, ja perheille ja vierailijoille hyvä tekosyy tutustua toisiinsa.

7.  Lisää ‘ongelmanhoitoresursseja’, oppilashuoltoa, koulukuraattoreja, -psykologeja, ja varsinkin lisää koulutusta heille.

8.  Ammatti- ja oppisopimuskoulutus uusiksi: vähemmän kirjatietoa, enemmän käytäntöä. ‘Pudokkaat’ takaisin yhteiskunnan kärryille. Oppisopimuskoulutukseen parempi tuki kouluttajalle = työnantajalle, jotta kouluttamiseen haluttaisiin enemmän.

Onko tämmöinen nyt sitten liian idealistista ja hölmöä? Mihin te koulussa satsaisitte, jos rahaa saadaan selvästi lisää? (Ja sitähän voi tulla enemmänkin, jos kunnanvaltuustot heittäytyvät oikein kouluystävälliseksi)

Ihan oikeasti toivon, että vastaatte, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen   Niin koetan viedä asioita eteenpäin.

t. Vaula Norrena :)    vihreä VTM, markkinointitutkija, ehdokas 564.

www.vihreatehdokkaat.fi/vaula.norrena  (Vaulan omat kotisivut)